torstai 17. elokuuta 2017

Miksi ahmiminen alkaa?

Moikka!

Kirjoitin pari päivää sitten omista kokemuksistani siitä, kuinka ahmiminen alkaa. Nyt kerronkin sitten syitä siihen, miksi minun mielestäni ahmiminen alkaa. Ja jälleen kerran, vain omista kokemuksistani puhun eli tässä on vain minun totuuteni, ei koko totuutta.

Itse olen käynyt siis kahdella eri psykologilla, ravitsemusterapeutilla ja kahdella terveydenhoitajalla juttelemalla näistä asioista ja näiden kaikkien kanssa on tullut pohdittua juurikin näitä syitä, miksi se ahmiminen alkaa ja miksi ylipäätään syömishäiriö minulla alkoi. Tuohon jälkimmäiseen en nyt mene syvemmälle tällä kertaa.
Olen myös lukenut tästä aiheesta pari kirjaa ja näistä parhain on täällä aikaisemminkin kehumani Kathryn Hansenin Brain over binge-kirja.
Osa kertomastani on peräisin tuosta kirjasta, sellaisia juttuja jotka olen huomannut pitävän omalla kohdallani paikkansa.

Ahmiminen yhdistetään monesti tunnesyömiseen. Välillä ahmimisen voi hyvinkin laukaista jokin tunne, mutta ahmiminen ei vaadi tunnetta alkaakseen. Muistan, kun kävin vielä psykologin vastaanotolla, että hän kysyi minulta jatkuvasti "mikä tunne syömistä edelsi" tai "miltä sinusta tuntui ennen kuin aloit syömään".
Koskaan, en kertaakaan osannut tuohon kysymykseen vastata. Lopulta minua alkoikin turhauttaa koko kysymys. Vaikka kuinka yritin niin ennen ahmimista, sen aikana kuin jälkeenkin saada kiinni jostakin tunteesta, niin en saanut. Tai joskus sain, mutta minkäänlaista johdonmukaisuutta tai yhteyttä tiettyihin tunteisiin ei ollut. Myös parin vuoden takainen personal trainerini linkkasi minulle artikkelin tunnesyömisen lopettamisesta, kun olin ahminut kuukauden putkeen hänen valmennuksensa aikana. Lienee sanomattakin selvää, ettei tuosta artikkelista ollut minulle mitään hyötyä.
Pointtina tässä on siis se, että tunnesyöminen ja ahmiminen on kaksi eri asiaa, vaikka niissä samoja piirteitä olisikin.



Sitten asiaan. Miksi ahmiminen sitten alkaa, jos sitä ei (välttämättä) laukaise mikään tunne?
Ahmimishäiriö on syömishäiriö siinä missä muutkin ja siihen liittyy usein (ja varsinkin omalla kohdallani) voimakas tarve laihtua ja vaikeus hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.
Itselläni suurin syy ahmimisen alkamiseen on yksinkertaisesti energiavaje. Alun perin, kun yritin laihtua väärin keinoin, syömällä liian vähän, kehoni keksi että minun täytyy ahmia saadakseni energiansaanti nousemaan. Mitä enemmän syömistä rajoitin, sitä useammin tuli syötyä liikaa herkkuja. Ihan järkeenkäyvää, eikös? Kehoni luuli, ettei ruokaa enää tule, joten kun ruokaa sai, se otti sitä vastaan niin paljon kun pystyi. Samalla se myös yritti saada minut ahmimaan mahdollisimman usein.
Myöhemmin, vaikka jo olin nostanut energiansaantiani, oli kehoni jo tottunut tuohon menettelytapaan. Enää kyse ei välttämättä ollut nälästä, vaan tottumuksesta. Kehoni oli tottunut syömään kerralla suuria määriä herkkuja. Ja edelleen toki söin/syön liian vähän, mikä tottakai altistaa ahmimiselle.


Uskon että nykyään minua ohjaa tuo tottumus enemmän kuin mitkään vaistot. Olen tottunut toimimaan tietyllä tavalla, menemään kauppaan yksin ollessa ja syömään suuria määriä kerralla ja kehoni ja mieleni pitää näistä tavoista kiinni.
Jos luitte aikaisemman tekstini siitä, kuinka ahmiminen alkaa niin muistatte kai sen äänen josta puhuin. Nykyään ongelmana on se, että en aina tunnista milloin järkevä puoleni puhuu ja milloin syömishäiriöpuoli puhuu. Tunnistan useammin ja paremmin kuin ennen, mutta en aina voi olla varma. Tästä syystä saatan edelleen ajautua välillä tuonne ahmimispuolelle, kuten viime viikolla kävi.
Jollain tapaa koen myös, että ahmiminen on minulle jonkunlainen turvasatama. Ahmimisen aikana en juuri mieti laihduttamista tai omaa kehoani, ainakaan sen syömisen aikana. Hetken ajan on todella hyvä olla. Toki tuo hyvä olo kestää vain pienen hetken, mutta silti. Välillä jopa kaipaan sitä tunnetta. Ahmiminen on niin sanottu tauko omasta elämästä aina silloin tällöin. Kuten sanottu, ahmimiseen ei sitä tunnetta vaadita, mutta voi olla että jotain ajatuksia ja tunteita alitajuntaisesti "pakenen" ahmimiseen. Oma teoriani on, että haluan hetkeksi irtautua siitä ikuisesta laihduttamisesta mikä minulla on ollut jo useamman vuoden meneillään.



Jos vielä pieni tiivistys tästä tehdään, niin mielestäni ahmiminen alkaa alun perin energiavajeesta ja sitä kautta kehon itsesuojeluvaistosta. Sen jälkeen se muuttuu tavaksi tai pakotieksi, jota ei välttämättä tiedosta ennen kuin on jo joutunut  "ansaan".
Onko jollakin samanlaisia kokemuksia? Olisi hyvin mielenkiintoista kuulla, koska tämä oli tosiaan vain minun versioni ja teoriani.